Million eyes

Väritön elämä, missä elämäni värit, kädessäni. Jos aloitan väärällä värillä tai en vain osaa värittää oikein. En vain uskalla aloittaa. 

Tämä päivä on mennyt vain kotona ollessa, mutta huomenna kaikki alkaa. Tänään kaikki on tyhjää, huomenna kaikki on sekaisin. Elämäni värit ovat nyt tummia, joskus pienillä väripilkuilla varustettuja, huomenna se on pelkkää sotkua pelottavaa ja ahdistavaa? En tiedä miten kuvailisin huomisen ja kaiken muun tulevan. 

Eilen kuvittelin kaiken menevän paremmin, näin ei käynyt. Paskaa satoi niskaan, ahdistus puski sisältäni. Tällä kertaa itkuna. Monille on tavallista käydä ulkona tai nähdä ystäviä viikoittain. Viettää omaa aikaa itsensä kanssa. Minulle se on erikoista. Kaupassa käynti menettelee, mutta muuten vihaan sitä. Katseita, huutoja, kaikki ajatukset kasaantuvat pääni sisään, joka purhautuu ahdistuksena, migreeninä, kaikkena mahdollisena. Eilinen meni perus lääkkeillä opamoxilla, litalginillä jne.

Lääkäri olen määrännyt Cipralexia 20mg nostettavaksi 25mg. Pari vuotta sitten sitä yritettiin, mutta tilani paheni, miten uskaltaisin nyt nostaa. Ajatus siitä tunnemyrskystä, joka viimekerralla tuli ahdistaa. Olen uskaltanut ottaa viikon parin ajan 22,5 mg Cipralexia, mutta tuo pieni osa 2,5 mg pelottaa valtavasti lisätä päivän annostukseen. Pieniä lukuja, mutta tässä ruumissa, ajatuksissa, mielessä pienikin on paljon. 

Tuleva työni on juuri sellaista, josta en pidä yhtään. Paljon ihmisiä, liikaa kaikkea mahdollista. Katseita, huutoja, vihaa ja paljon pahuutta. Haluan vain pois, pois niin pian siitä hetkestä, tilasta.